Joo eli maanantaista asti on oksennellut ja ripuloinut. Raukka on vähän laihunut, kuitenkin vielä melko hyvässä kunnossa; leikkii ja lenkkeilee innokkaasti. Maanantain toko jäi välistä, siellä oli uutena asiana liikkeestä maahanmeno, jota vähän harjoteltiin kotioloissa. Bella sai tänä aamuna ripulilääkettä, jos vaikka vähän helpottais. Oksentelu on jääny vähemmälle. ELL sano että tota ripulivirusta on nyt paljon liikkeellä, voi kuulemma kestää hyvinkin viikon. Eipä sille ole voinut ruokaa antaa, perunajauho-vesiseosta on saanut ruiskulla johon tänään aamulla lisäsin myös jauhemaista ripulilääkettä.. Tänään olis ollut Hämeenlinnan porukan näyttelytreenit, jää meillä väliin..

Mutta joo, viime viikon maanantaina oltiin tokossa, silloin uutena asiana oli liikkeestä seisominen, joka sujuu ihan ok. Sitä edeltävänä sunnuntaina(17.5.) oltiin mätsärissä, sin ei sij, kaveri esitti. (: Bella oli myös helatorstaina(21.5.) turistina mätsärissä, ite esitin Alenan(griffon bruxellois) tuloksena pentujen PUN 2, ja pienien punaisten kehässä Ukko(cavalier), muttei sijoituttu.